Keskustelualue: Mediaseuranta

Mediaseuranta

Mediaseuranta

by Liisa Maarit Raatikainen -
Number of replies: 1

Media seurantaa tein eri medioista. Tavoitteeni oli löytää useammasta mediasta samaa aihetta käsitteleviä artikkeleita tai juttuja, mutta se oli todella vaikeaa. Joten päädyin kolmea eri aihetta käsitteleviin artikkeleihin. Artikkelit valitsin uudemmista uutisista, koska  niistä löytyi mielenkiintoisia kokonaisuuksia.

Ensimmäinen artikkelini on Ylen julkaisema 15.5.2020 Itsemurhissa koronakeväänä lähes 15% kasvu. Artikkeli kertoo mielenterveyden palvelujen käyttömäärien vähenemisestä ja itsemurhien määrän kasvusta verrattuna vuoden takaiseen. Artikkelissa odotetaan, että tarve lisääntyy kesän aikana, koska aiemmin palveluita on tarvittu eniten keväällä. Osa hoitoa antavista yksiköistä onkin päätynyt siihen, että osastoja ei suljeta kesä ajaksi. Artikkeliin on haastateltu monta asiantuntijaa. Artikkeli oli lyhyt ja siitä johti linkki artikkeliin, joka uutisoitiin Kansainvälisen tutkimuksen tuloksista 7.2.2019.

Mielenterveydessä on monta asiaa yhdessä ja eristäytyminen omiin oloihin on mielenterveyden kannalta haasteellista varsinkin, jos kontaktit ympäristöön vähenevät. Kuluvan kevään korona aika on saanut ammattilaiset huolestumaan tilanteesta, koska kävijämäärät ovat laskeneet huomattavasti. Mieli ry:n ylläpitämässä kriisipuhelimessa ollaan havaittu soittojen määrän lisäys vuodentakaiseen aikaan 45%. (Mieli, 2020). Apua tarvitaan, mutta huoli omasta sairastumisesta ja koronan tarttumisesta on vaikuttanut lähikontaktien määrään. Jäinkin miettimään saadaanko erilaisia verkkovälitteisiä yhteyksiä helpommin käytettäväksi, jotta ihmisten hätä tultaisiin nähdyksi ja kuulluksi.

Seuraavaksi artikkeliksi valitsin iltapäivälehden artikkelin eli Iltasanomien artikkelin 15.5.2020, 10 vinkkiä joilla saa kunnon kohoamaan vain kävelemällä. Artikkeli antaa kymmenen vihjettä, joiden avulla Harvardin yliopiston mukaan voidaan kävelemällä kohottaa kuntoa. Vaikka otsikossa ollaan Harvard mainittu ja linkin voi olettaa johtavan tutkittuun tietoon, niin linkistä avautui 14.5.2020 julkaistu artikkeli. Tässä artikkelissa kävelyn hyödyt liitettiin kansansairauksien ehkäisyyn. Artikkelin sanottiin perustuvan Harvardissa julkistettuun tietoon. Mielenkiinnosta tässä vaiheessa kävin kaikki linkit läpi. Sieltä avautui Harvardin yliopiston julkaiseman oppaan tilauslomake. Mutta myös THL:n suositus istumisen vähentämisestä ja sen haitoista muun muassa masennukseen, sydän-ja verenkiertoelimistön sairauksiin sekä tyypin kaksi diabetekseen. (THL 2020).

Kolmantena artikkelina valitsin Iltalehden 16.5.2020 Hyvästi ”vihreä” tupakka! Mentolisavukkeiden myynti loppuu ensi viikolla. Artikkeli kertoo uusista savukkeiden myyntiin liittyvistä rajoituksista. Rajoituksilla toivotaan olevan vaikutusta nuorten tupakoinnin aloittamiseen sekä polttajien määrän vähenemiseen. Myös tästä artikkelista oli linkki Valviran omaan ilmoitukseen siitä, että tupakkatuotedirektiivissä oleva siirtymäaika on lopussa ja mentholia sisältäviä tupakka tuotteita eikä nesteitä saa enää myydä. (Valvira 2015).

Korona vaikuttaa keuhkoihin ja niiden toimintaan ja monet koronan aikaiset artikkelit käsittelivät tupakointia eri puolilla maailmaa. Tupakointi on vähentynyt jo vuosia ja jonkin ajan päästä saadaan nähdä, miten suomessa tupakoinnin on käynyt. Mielenkiinnolla odotan nuorten tuloksia tupakoinnista, koska yhdeksän viikkoa erossa kavereista voi vaikuttaa myös moniin päätöksiin.

Vaikka kevään suurin uutisaihe on ollut korona, on mediassa paljon sellaisia artikkeleita, joissa on tutkittua tietoa takana. Otsikot ovat välillä hyvinkin mielenkiitoisesti esitetty, mutta aihe sen takana voi olla jotain erilaista. Tämän saattoi huomata tuosta itsemurhaa käsittelevästä artikkelista. Toinen minkä itsestäni havaitsin, on mielenkiinnon lisääntyminen ja varsinkin netistä lukiessa pääsee seuraavaan ja sitä seuraavaan artikkeliin tai jopa tutkimukseen käsiksi. Yllättäen saattaa saada paljonkin tietoa kerättyä useimmista asioista.

Mielestäni moni asia on hyvin valmisteltu ja artikkelit tukevat terveydenhoidon toimia. Mutta osataanko median artikkeleja käyttää riittävän hyvin hyvinvoinnin edistämisessä? Siten, että lukijat ymmärtävät ne asiat, joilla on merkitystä.

 

 

Iltalehti16.5.2020, Hyvästi ”vihreä” tupakka! Mentolisavukkeiden myynti loppuu ensi viikolla. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d62765a4-7e2a-4ef6-b4b3-798c3386bec0

Iltasanomat 15.5.2020, 10 vinkkiä joilla saat kunnon kohenemaan vain kävelemällä, https://www.is.fi/terveys/art-2000006508455.html

Iltasanomat 14.5.2020, Tämä on maailman paras treeni, https://www.is.fi/terveys/art-2000006507414.html

Mieli ry, 2020, https://mieli.fi/fi/ihmisten-paha-olo-ja-koronapandemia-kuuluvat-kriisipuhelimessa-%E2%80%93-kev%C3%A4%C3%A4n-aikana-soittoyritysten-m%C3%A4%C3%A4r%C3%A4, Luettu 17.5.2020

THL 2020,  Istumisen haitat terveydelle, https://thl.fi/fi/web/elintavat-ja-ravitsemus/liikunta/istumisen-haitat-terveydelle, Luettu 15.5.2020

Valvira 2015, Mentholisavukkeiden kielto tulee voimaan 20.5.2020,  uutinen julkaistu 22.1.2020 https://www.valvira.fi/-/mentolisavukkeiden-kielto-tulee-voimaan-20.5.2020 Luettu 17.5.2020

Yle 15.5.2020, itsemurhissa koronakeväänä lähes 15 prosentin kasvu –Psykiatrinen johtaja: ”Osastoilla on ollut pelottavan hiljaista.”, https://yle.fi/uutiset/3-11351803

Yle 7.2.2019, Kansainvälinen tutkimus: Itsemurhakuolleisuus on laskenut kolmanneksella vuodesta 1990., https://yle.fi/uutiset/3-10635087

 


In reply to Liisa Maarit Raatikainen

Re: Mediaseuranta

by Laura Pauliina Kernen -
Hei, olit löytänyt mielenkiintoisia artikkeleita tehtävääsi. Jäin pohtimaan itsemurhatilastojen kasvua tänä keväänä. Ainakin osittain erilaisia päiväkeskuksia ja mielenterveyspalveluiden matalan kynnyksen paikkoja on suljettu. Tämä saattaa johtaa siihen, että esimerkiksi erilaisista mielenterveys- ja päihdeongelmaisisista jäävät oman onnensa nojaan. Tätä laskua joudumme maksamaan vielä tulevaisuudessa.

Toisaalta toisessa artkkelissa minkä olit valinnut sanotaan, että kokonaisuudessaan itsemurhakuolleisuus on laskenut kolmessa kymmenessä vuodessa mikä on lohdullista. Työikäisten terveyttä pohtiessa, tuo tieto, että kokonaisuudessaan mielenterveys on parantunut väestössä kertoo siitä, että apua on paremmin saatavilla ja asioista ehkä uskalletaan puhua herkemmin. Työikäinen väestö suomessa on kolmekymmentä vuotta sitten vielä ollut eri ikäluokkaa, useat sotien jälkeistä sukupolvea, jossa ei välttämättä olla osattu hakea apua ja masennus ja ahdistus on saatettu hoitaa omin keinoin eikä tunteista ole osattu puhua kuten tänä päivänä. Apua on saatavilla työterveyshuollon kautta, työuupumukseen ja masennukseen saa helpommin apua. Päihdeongelmiin puututaan matalalla kynnyksellä, mikä enneltaehkäisee ongelmien pahenemista.