Oikeus terveyteen tarkoittaa, että kaikilla tulisi olla
mahdollisuus saada tarvittavia terveydenhuoltopalveluja, missä ja milloin
tahansa, ilman pelkoa hoidon aiheuttamasta taloudellisesta taakasta. Myöskään
köyhyyden ei tulisi olla este hoidon saamiselle. Oikeus terveyteen on myös
muutakin kuin pelkkää terveydenhuoltoa tai sairaanhoitoa. Ihmisoikeuksien
mukaisesti se on myös oikeutta puhtaaseen juomaveteen, hyvään ravitsemukseen,
turvalliseen asumiseen, opiskelumahdollisuuteen sekä turvallisiin työolosuhteisiin
(Gheybreyesus 2017). Suomessa oikeus terveyteen toteutuu WHO:n mukaisesti
hyvin.
Erilaisilla terveyspalveluilla voidaan parantaa väestön terveyttä, mutta terveyteen vaikuttavat myös monet muut tekijät, kuten elintavat, työ, koulutus, toimeentulo, kulttuuri ja terveyskäyttäytyminen. Näihin tekijöihin vaikuttamalla voidaan parantaa väestön terveyttä. Perustuslain mukaisesti julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut sekä edistettävä terveyttä. Palveluita voi tuottaa sekä julkinen sektori että yksityiset yritykset ja järjestöt (Terveydenhuolto Suomessa 2013).
Terveys nähdään siis paljolti terveyden edistämisenä, ohjauksena ja neuvontana. Suomalaiset saavat samalla tavalla terveyttä edistävää ohjausta ja neuvontaa jo esiopetuksesta alkaen. Lapsille opastetaan terveellistä ruokavaliota, hygienian merkitystä sekä liikunnan tärkeyttä jo varhaiskasvatuksesta lähtien. Samantapaista opastusta lapset ja nuoret saavat ikätasonsa mukaisesti koulussa, aina oppivelvollisuusiän päättymiseen saakka. Lapsien osalta terveyden edistämisestä ja terveyden ylläpidosta ovat vastuussa pääasiallisesti vanhemmat. Mitä enemmän ikää karttuu, sitä enemmän nuoret ovat vastuussa omasta terveydestään.
Sairausvakuutus on osa sosiaaliturvaa, ja esimerkiksi sairausvakuutuksesta maksetaan asiakkaalle korvaus yksityislääkärin määräämistä tutkimus- ja hoitotoimenpiteistä sekä vastaanottopalkkiosta (Terveydenhuolto Suomessa 2013). Tästä johtuen terveydenhuoltopalvelut ovat todellisiin kustannuksiinsa nähden taloudellisesti helposti monen saatavilla. Mikäli taloudellisia ongelmia ilmenee, voidaan erikseen miettiä maksusitoumuksia ja muita mahdollisia keinoja, joilla saadaan terveydenhuoltoa ja sairaanhoitoa kaikille.
Suomessa potilaan on päästävä julkiseen terveydenhuoltoon kohtuullisessa, viimeistään terveydenhuoltolaissa säädetyssä enimmäisajassa. Akuuttiin, ensiapuluontoiseen hoitoon on päästävä heti riippumatta siitä, missä potilas asuu (Terveydenhuolto Suomessa 2013). Tämä asettaa mielestäni kaikki suomalaiset samalle viivalle perusterveydenhuollon osalta. Kukaan ei voi etuilla julkisen terveydenhoidon jonossa tarpeellisen hoidon saamisessa rahalla, tosin tarvittavaa hoitoa voi halutessaan hakea myös yksityisiltä toimijoilta. Näitäkään palveluja varten ei tarvitse välttämättä olla äveriäs, sillä usein käytössä on erilaisia tapaturma- ja sairaskuluvakuutuksia, joiden turvin voi hakeutua nopeammin hoitoon yksityiselle puolelle.
Omasta mielestäni suomalaisten oikeus terveyteen on vielä toistaiseksi kohtalaisen hyvällä mallilla. Yhtäläisen perusopetuksen kautta jokaisella on ainakin teoreettinen mahdollisuus oppia oman terveyden edistämistä jo lapsesta alkaen, ja hoidon saamisen kannalta kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus riittävään ja laadukkaaseen perusterveydenhuoltoon sekä tarvittaessa myös erikoissairaanhoitoon. Monissa muissa maissa ei ole käytössä samantapaista sosiaaliturvaa kuin Suomessa, jolloin hoidon saaminen on kiinni siitä, onko yksilöllä varaa hakeutua hoitoon, tai onko hänellä riittävän kattavat vakuutukset joko yksilönä tai työntekijänä.
Lähteet:
Terveydenhuolto Suomessa. 2013. Sosiaali- ja terveysministeriö. Esitteitä 2. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/69928/URN_ISBN_978-952-00-3389-7.pdf luettu 4.5.2020
Gheybreyesus, T.A. 2017. Health is a fundamental human right. World Health Organisation. https://www.who.int/mediacentre/news/statements/fundamental-human-right/en/ luettu 4.5.2020