Oppimistehtävän 1 palautus

Terveyden edistäminen / tehtävä 1.

Terveyden edistäminen / tehtävä 1.

by Liisa Maarit Raatikainen -
Number of replies: 1

Terveyden edistäminen yhteisöissä / tehtävä 1.

 

Liisa Raatikainen 12/2019

 

Professori Saaranen esitteli luennossaan neliosaisen mallin henkilöstön työhyvinvoinnista ja terveydestä sekä niihin vaikuttavista osa-alueista. Mielestäni luennossa tuli esiin se, kuinka työhyvinvointi pitää ymmärtää ja arvioida niin yhteisö, kuin yksilötasolla.

Muutosagentti Minna Rytkönen kertoi kattavasti LAPE-muutoshankkeesta ja lasten- nuorten ja perhepalveluiden uudistamisesta. Lape- nostaa keskiöön lapsen, vanhemmuuden tukemisen ja toiminen suunnittelun yhdessä lasten, nuorten ja perheiden kanssa.

Lapsistrategia 2040 onkin varsin monipuolinen ja perustuu konkreettisiin asioihin. Luennossa nostettiin esille suojaavien tekijöiden tärkeys, niiden edistäminen ja tunnistaminen. Lape –työskentelyssä on ollut kaikkein eniten mukana, mutta ajatellut asiaa työni puolesta lasten näkökulmasta ja heille mahdollisuuksien luonnista. Sekä siltä kannalta, jotta pystyn järjestämään lapsille- nuorille suunnattua toimintaa. Omana tavoitteenani toiminnan järjestämisessä on ollut se, jotta jokainen toimintaan osallistunut, on ollut samalla viivalla riippumatta perheiden varallisuudesta.

TtT, dos. Marjorita Sormunen luennoi puolestaan kouluyhteisön terveyden edistämisestä. Sekä siitä, miten monin erilaisin keinoin ja asioin tilanteita jo koulussa ohjataan. Itselläni on lapsia peruskoulussa niin ala-kuin yläkoulussa ja siellä muutokset ovat tämän syksyn aikana tulleet konkreettisemmiksi. ja ohjaavat lasten tunnetaitoja, entistä enemmän oikeaan suuntaan.

Kuunneltuani luennot, niin vahvimmin esille tuli yhteisöllisyys ja yhteisöön kuulumisen tunne. Yhteisöön kuuluminen on noussut monissa tutkimuksissa tärkeimmäksi asiaksi, niin myös perheiden, työyhteisöjen kun koulujen kohdalla. Mitä avoimempaa toiminta on, sen helpompi on liittyä yhteisöön ja ne samat asiat ovat nostamassa koettua hyvinvointia.

 

Näistä aiheista itselleni tutuinta oli Rytkösen Minnan esittämä asia. Tästä on myös työni puolesta noussut tärkeä, koska jokaisessa kunnassa mietitään paljon tulevaisuutta ja miten vaikutetaan lasten arkeen ja toimintaan. Perhekeskusten kokoaminen on käynnissä, samoin järjestöjen osalta ollaan tekemässä kartoitusta, jossa mietitään mitkä järjestöt hoitavat minkäkin osa-alueen hyvinvoinnin kohdalla.

 

Minna on tehnyt hienoa työtä muutosagenttina ja perheiden asioiden ajamisessa, mikä luennosta näkyi. Hyvinvoivan perheen lapsilla on mahdollisuus parempaan tulevaisuuteen kuin vastaavalla heikommassa asemassa olevien perheiden lapsilla. Pitäisikö kuitenkin löytää niitä keinoja, että heikommin varustetut perheet olisivat yhtä arvostettuja, kuin paremmassa asemassa olevien perheiden lapset ja nuoret? Miten järjestöjen kautta voidaan perheiden arkea hoitaa ja tehdä sellaiseksi, jotta vanhemmat olisivat helpommin saavutettavissa? Miten järjestöjen kautta olisi monta pientä asiaa hoidettavissa nopeasti niin että, kunnioitetaan asiakkaan omaa mielipidettä?

 

Omassa organisaatiossa olen esimiehenä sekä työntekijänä, toisaalta työyhteisö on pieni ja siinä korostuu entisestään jokaisen rooli niin vastuunkantajana, kuin työntekijänä ja mahdollisuuksien luojana. Aiemmin työskentelin miesvaltaisella alalla, mutta nyt työkaverit ovat pääsääntöisesti naisia. Miesten kanssa keskustelu on helppoa ja nopaa, kun taas naisvaltaisessa yteisössä, asioiden hoitaminen vie hänet yllättävii  tilanteisiin.

Tämä asia on noussut meilläkin työtyytyväisyys kyselyn kautta ytimeen, ja siihen vaikuttaminen on tuntunut yllättävän vaikealle, vaikka siihen on pystynyt varaamaan resursseja.

Olipa yhteisö mikä tahansa, niin mietin miten tuo hyvinvointi ja yhteisöllisyys luodaan sellaiseksi, jotta sinne on koko ajan tunkua. Kaikki nämä ovat olleet minun työssäni voimakkaasti läsnä, mutta en ole osannut tai kyennyt niitä liittämään kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Nämä luennot, joissa kaikissa oli voimakas yhteisöllinen näkökulma hyvinvointiin, joka avasi minun silmiäni preventiivisen hoitotyön suuntaan.


In reply to Liisa Maarit Raatikainen

Vs: Terveyden edistäminen / tehtävä 1.

by Minna Tuomaala -

Hei Liisa!

Kiitos yhteisöjen terveyden edistämisen luentojen yhteenvedostasi! Sinulle olivat korostuneet luennoista pääosin samat seikat kuin itsellenikin.

Mielenkiintoista oli lukea ajatuksiasti LAPE-työstä, mikä on omaa työtäsi lähinnä ja josta sinulla selvästi on käsitystä. Olen kanssasi samaa mieltä ja minua huolettaa myös, että miten heikommassa asemassa olevien perheet voivat ja kuinka heidät saavutettaisiin. Esimerkiksi mielenterveyskuntoutujien perheet, joissa terveysongelmat voivat olla jo moninaiset, voimavarat voivat olla hyvinkin vähissä tai muuten esteet osallistumiselle voivat olla korkeat.

Mukava lukea, että esimiehenä olet saanut jo tässä vaiheessa kurssia uusia näkökulmia hyvinvoinnin edistämiseen.

Kiitos,

Minna Tuomaala